torstai 8. syyskuuta 2011

meidän päivä osa 1

Meidän perheen arki.
7.00 herätys kello pärähtää soimaan. Arkisin herätään tähän aikaan jos ei aikasemmin olla satuttu herämään. Yön saldo, Aatu oli ängännyt mun viereen nukkumaan jossakin vaiheessa. Mahduttiin nyt nukkumaan kun Juha on taas mökillä. Lapsillakin meuhaa jo piirretyt kun menen keittiöön aamumpanan tekoon. 

Lapsille puuroa aamupalaksi. Lapset syö aamupalan ja sillä aikaa etsin koululaislle vaatteet. Neidillä on tänään aikasemmin kouluun meno kun muina Torstai aamuina. neiti pukee ja petaa sängyn. Pesasee hampaat ja lähtee kouluun 8.00


Myös poju on jo saanut aamupalansa syötyä ja petannut oman sängyn. Sillä aikaa kun äiti omaa aamupalaansa syö pojat leikkii ja sotkee olohuoneessa ;)

Pojun kaveri tulee hakemaan kouluun . 8.45 ja äitikin saa amupalansa syötyä.
Aatu sai raivarit ;)

Aatun kanssa siivotaan olohuoneen sotkut ja puetaan ulos. Pesukone käyntiin ja kauppalistan tekoa.

9 jäleen suunnataan kauppaan ja muistan että se ostoslista taas jäi eteisen pöydälle ;) kapuassa näkyy tuttu äiti jonka kanssa tullessa jutellaan kotiin päin kävelessä. Ostoslistalta ei unohtunut mitään, koska päätinkin viikonlopun pojun syttäri sipsut ja limut hakea vasta huomenna.

Aatun kanssa touhuilua ulkona. Naapuri pyytää kahville ja saadaan vähän maistaa kakkuakian. Pikasesti piipahdettiin ja takasin ilos leikkimään. Samalla kun Aatu touhuaa hiekkalaatikolla tyhjennän pyykit ulos kuivumaan .

11.00 sisälle ruokaa tekemään. Samalla kun tekasen meille evästä myös Aatu tekee äidille leikki ruokaa. kakkua ja pullaa. Äiti tekee Ruuaksi munakasta, ja leipää. Jälkiruuaksi pirtelöä bananista ja persikasta ja jugurtista. Iltapalalle tekasin samalla Vispipuuron se kun on suurta herkkua meidän lapsita. 

keittiön siivous ja Aatu valitsee kasan kirjoja ja mennään meidän sänkyyn lukemaan ja levähtämään. Aina ei Aatu nuku päivä unia mutta tänään ei äidin tarvinnut kauan lukea kun poika jo veteli unia.

Tälläinen meidän aamupäivä. Myöhemmin meidän loppupäivästä lisää
Ihanaa Tostaita kaikille !

5 kommenttia:

Riitta Sinikka kirjoitti...

Aikamoista menoa ja meininkiä!! Kaikkea hyvää Teille!!

Merja K kirjoitti...

Teillä on menoa ja meininkiä, kiva lukea päivästänne :)

Titta kirjoitti...

Voihan teitin Aatu ja hänen raivarinsa... :D Hulinaa riittää näemmä sielläkin!! :) Mukavaa alkavaa viikonloppua!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kurkata teidänkin päiviin, mukavan kuuloista menoa =)

Susanne kirjoitti...

Kiva postaus! Mukavalta aamupäivänne kuulostaa:) Kiva lukea vielä miten päivä jatkui.