keskiviikkona 9. joulukuuta 2009

ulkoilukuvia

Tänään on harmaa päivä mutta kiva ulkoilu päivä. Vähän hämäriä kuvat pahoittelen. Alkoi satamaan taas lunta, hiljalleen.

Aatun piti vähän kolalla kokeilla mitenkäs kolaaminen sujuu =)

isosisko veti Aatua pulkassa, kyllä olikin lystiä

ihmetellään lumipaakkua

valopuun laitoin tänä vuonna ruukkuun ja varaston seinustalle

Joulujuna valaisee tosi kauniisti,

Mukavaa iltaa kaikille!

maanantaina 7. joulukuuta 2009

Vaihetaan uusi kroppa

Aamu alkoi taas tavan mukaan sillä etten taas meinannut sängystä ylös päästä. Kyllä se voikin olla hankalaa. Niskat ja hartitat ihan jumissa. kaiken lisäksi ostin uuden tyynyn viimeviikolla että niska kivut helpottuisivat vaan ei, ei auta. Tuntuu että pahenee vain. Pitää varmaan toivoa pukilta jotain älyttömän kallista tyynyä kun ei itselllä ole varaa ostaa kovin kallista tyynyä. Kaiken huipuksi nämä mun nivelet kädessä on ihan onnettomat. Aamulla yritin kahvipaketin aukasta, ei onnistunut ei. Samoin pullojen aukaisu yhtä tuskaa. ei vaan sormet toimi. Ranteet myös tosi kipeänä välillä. Äitilläni on reumaa ja olenkin vähän kallistunut siihen suuntaan että itsellänikin alkaa nuo oireet olemaan reumaan viittaavia. Vaan miten näin aikasin ne minulle tulivat. Olen vasta 30 vuotta. Äitini on tehnyt yli 30 vuotta raskasta navetta työtä hänelle ymmärrän käsikivut ja vääntyneet nivelet mutta entäs minä. Ja ihan kauhulla ootan jos nämä tästä vielä pahenee mitä mä sitten voin tehdä. Tietty jos nämä ihan mahdottomaksi menee silloin meen lääkäriin ja eiköhän sieltä jotain apua saa.


Täällä ollut vähän hiljainen viikonloppu/alkuviikko. Neiti haettiin lauantaina mummin ja vaarin luo ja on vieläkin siellä. ;) Kuulema kotiin ei yhtään halutaisi mennä. Mä jo tokasin että ne hemmottelee sen piloille siellä nii kuka sitä enää kotiin sitten haluaa ;) Mutta eiköhän se neiti tänään tule kotiin♥


Mukavaa viikkoa kaikille. Pitää menmä ottamaan toinen kuppi kahvia jos vaikka tässä piristyisi vähän =P

lauantaina 5. joulukuuta 2009

Valkoinen maa..

Pikku hiljaa tännekkin lunta eilen satoi. Ihan kiva kun on edes vähäsen. parempi että pikku hiljaa kun puoli metriä kerralla ;) Ihanan valkoiselta maa näyttää. Tuo se valoa vähän kuitenkin tähän pimeyteen.

Eilinen meni siivotessa. Mummi ja vaari haki neidin apuleipuriksi leipomaan pipareita. Poju ei halunnut lähteä joten jäi sitten kotiin. Mukavaa on kuulema neidillä ollut, tuohunnut mummin apuna täyttä päätä. Hyvä niin, kyll mummi tykkää kun saa tytön kaa hustata. Neiti jäi sitten yöski ja tulee tänään päivällä sitten kun vaari tuo.

Tänään ei sen kumempaa. Itsenäisyyttä juhlitaan. meillä ei sen kummepia tradioita itsenäisyyspäivälle ole. Ajattelin muutaman joulutortun tekaista. Glögiäkin ostin, ihan kaupasta vain. En niistä alkon glögeitä oikein tykkää. Muutenkin olen niin kranttu noitten alkoholi pitopsten juomien suhteen että oon mieluummin ilman jos ei oo mulle sopivaa =P

Ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille!

Enkeli tunnustus..

Sain aivan ihanan tunnustuksen Maijalta ja Kristalta. Iso kiitos teille ja halaus!

Haluan antaa tämän pienen tekemäni joulun henki-tunnustuksen jo nyt hyvissä ajoin ennen joulua tuomaan kaikille joulumieltä ja enkeleiden suojaa.


Ja ohjeita:
Eli anna tämä tunnustus kaikille blogeille, joille haluat toivottaa joulumieltä sekä hyvää joulua!

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa)joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä


I want to give this little own made Christmas spirit- award already now wishing christmas spirit and happy christmas!

Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland.
Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on.
Beware you may get the award several times."

Minulta tämä saavat nämä ihanat blogit

KAHVETTA ;)

Enkelin silmin

Hannan keittiössä

Kotiäidin elämää Sateenkaaren tässä päässä

Tupun tarinoita

Pinkit linkit

Satu

peikkotyttö

Maija

Krista

Kata

Nina

jarna

perjantaina 4. joulukuuta 2009

Isin tuliaiset ja aalto kyntilä tuikut

Meidän isi oli alkuviikosta Helsingissä ja pitihän sitä lapsille tuoda tuliaisiakin ;)

Mitäköhän kiinnostavaa täällä on. pehmeeltä tuntui pakketti..

Poju sai näin hienon spiderman pyyhkeen. Tykkäsi kovasti

Neiti sai prinsessa pyyhkeen. Kyllä oli ihanat.

Äiti sai kolme lasista enkeliä tuliaisiksi. Oli ihanassa laatikossa. Nämä on oikeasti kuusen koristeita mutta suloiset näinkin. Tässä siis enkeli jokaiselle lapselle. V.p neidille, v.s pojulle ja kultainen Aatulle. Mietin josko annan nämä sitten lapsille kun ne on isoja omaan kotia korirstamaan jos vaan saan nämä säilymään ehyenä ;)

Ostettiin mulla lisää näitä aalto tuikkuja. Aivan hurmaavia. Takana näkyy joulujuna johon laitoin valot palamaan

Tässä vielä vähän tarkempi kuva väreistä. Vaaleansininen on aikasemmin ostettu, nyt siis tumman sininen ja hiekkan värinen uudet.

keskiviikkona 2. joulukuuta 2009

Valokuvatorstain haaste. sininen ja valkoinen

Tällä ihanan talvisella sini-valkoisella kuvalla päätion osallistu tällä kertaa haasteeseen. Kuva keväältä kun olimme reisussa Syötteellä. Voi kun tulisin jos sitä lunta♥

Lisää haasteita täällä

maanantaina 30. marraskuuta 2009

Joulukuu

Ei kyllä voi kauheestu kehua että nyt olisi Joulukuu. Vettä sataa kaatamalla, koko yön on satanut. Ei kyllä siis mitenkään huippu keli ole mutta tälläistähän tämänä nyky talvi on. Tulee vain joka talvi myöhemmin ja myöhemmin ne lumet.

Aika taas mennyt nopeaan. Juha lähti eilen Helsinkiin reissuun. Joten jäätiin lasten kanssa keskenään. Olihan ollut pitkä matka mutta onneksi hyvin perille pääsi. kun ei koskaan tiedä kun reissuun lähtee mitä siellä sattuu. Eilisen päivän olin niin väsynyt etten meinannut jaksaa mitään tehdä. Maanantait näyttää väsyttävän mua aina. Tänään tuntuu että on pirteenpe olo joten josppa tämä päivä menisi sitten paremmin =)

sain minä eilen joulukortteja kirjotettua, Muutamaan pitää vielä hakea merkki ja viedä postiin. Ajoissa tällä kertaa liikkeellä ;9 kaikille ei mennyt itse tekemä kortti. Anoppi oli tilannut lapsista kuvakortin ifiltä ja antoi minullekin muutaman. Laitoin sitten mummeille ja parille tutulle sellaset kortit kun vähemmän meidän lapsia näkee. Kaiken kaikkaan kortteja ei paljon tullut. oisko joku 20 kortta. saa nähdä tuleeko yhtään korttia takasin;)

Mutta mukavaa joulukuuta. Jospa sitä luntakin saataisi tässä ennen joulua!!