keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Toivekuva 4 *Rakkaimmat esineet*

Rakkaimmat esineet pääsee nelosena esittelyyn. Niitä pitikin pitkään ja hartaasti miettiä =)

Ensiksi tulee korurasia jonka olen saanut ukiltani pikku tyttönä. Olin jotain 10 vuotta kun sain tämän joten ikää rasialla on 20 vuotta ainaskin. Korurasia on ukin tuliainen ulkomailta ja sisällä oli koru joka on mennyt rikki. osa helmistä minulla on vielä tallessa. Rasia on minulle tärkeä siksi että ukkini oli minulle pienenä erittäin tärkeä ihminen ♥



Korurasiasta siirytäänkin sitten tärkeisiin koruihini. Tämä eka koru on vain rihkamaa. Mutta se muistuttaa minua lapsuudestani ja leikeistäni mummin koruilla. Minä rakastan Kamee koruja ja mumilla oli selainen Kameerintaneula jolla pienenä leikin. Kun läysin tämän Kamee korun ihastuin siihen siksi että se toi sen ihanan lapsuus muiston mieleeni. ja onhan se kauniskin.

Seuraavan korun olen saanut Juhalta aika alku vaiheilta meidän seurustelun. Kaleva korut ovat kauniita ja tämä Talon sydän on aivan ihana. Minun lempi koruni


Seuraava asia onkin sitten häistämme oleva tärkeä esine. Olen säästänyt hää tiarani jos vaikka tytömme sen halusi joku kaunis päivä lainata omiin häihinsä. Ja onhan se muutenkin ihana.



Neiti toimi mallina ja prinsessani

Valokuvat on myös rakkaita. lasten lapsuus muistot ja muut. Tässä meidän lasten valokuva joka on meidän makkarin seinällä

Lisää toiveita voi vielä ehdottaa..

3 kommenttia:

Kata kirjoitti...

Ihania nämä esineesi Taika<3
Korurasia on tosi kaunis.
Kivasti myös kerroit niistä.Tuli iloinen mieli kun tätä luki ja katseli kuvia :)
Hieno toi tiarakin.Kaikissa näissä on oma ainutlaatuinen muistonsa.Kuten valokuvissa.

Hyvää yötä ja mukavia hetkiä!

Krista kirjoitti...

Hienoja esineitä ja korujA!:)Niillä on varmasti paljon arvoa!:),Mukava postaus ja kivoja muistoja!:),Ihania kuvia myös!:),Mukavaa loppu iltaa!:)

Sari kirjoitti...

Uuu toiveeni toteutui :) mietin itekin että mitä valitsisin ja aika korupainotteista olisi. Tosi kaunis ajatus säästää toi tiara!