sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Ohi on..

Syysloma on nyt ohitse ja arki alkoi meidänkin kotona taas. Tällä kertaa meidän arki tuleekin olemaan varmaan vähän erillaista kun ennen. Nimittäin pitkästä aikaan Juha pääsi Töihin ♥ Ihanaa. Nyt ainakin puoli vuotta saa olla töissä. Aatun kanssa siis päivisin touhuamme kahden kesken. Juhalla on onneksi vakituinen työ aika 7-15 asti joten ei iltaan asti tarte olla töissä. Tänään alkoi eka Juhan työpäivä. Saas nähdä kuin on mennyt =D

Lomasta sen verran että eilen tultiin kotiin ja olihan sitä taas rätti poikki. Mukava loma kuitenkin ja lapset viintyi suht hyvin. Aina tuo autossa istuminen ei vaan ole mun juttu. Kauheet selkä ja jalka kivut mutta jospa se taas tästä kun rupeaa touhuamaan.

Tässä otin mun syksy istutuksista kuvia. Ensin kuva jonka otin ennen kun lähdettiin reissuun siksi näkyy vähän luntakin joka on jo sulanut kyllä pois.

Ihan mukavan näköinen asetelma. Tuossa mietin että pitäsi jostain jäkälää löytää niin voisi joulun alla tehdä sisälle istutuksia itse. Mutta katsotaan onnistunko löytämään mistään.


Eilen illalla laiton kynttilät ulos palamaan. Ihanan tunnelmallista. Saa varmaan jo pikku hiljaa ruveta kaivelemaan joulujuttuja jo esille ♥

Ihanaa Marraskuun alkua kaikille!

-Taika-

3 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Mukavaa että juhakin päässyt taas töihin. :) Asetelma on ihana!

Hauskaa marraskuuta!

Taina kirjoitti...

Kaunis asetelma,kyllä se arkinen aherrus alkaa,kun lomat loppuu:).Mukavaa Marraskuuta sinulle♥

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit kukka-asetelmat ja kynttilät.Munkin selkä kipeytyy muuten pitkään autossa istumisesta.
Kiva,kun Juha sai töitä.Ei se ole tänäpäivänä mikään itsestään selvyys.Siellä sä sitten hääräilet pikku pojan kanssa :)

Mukavaa marraskuuta Taikalle♥