maanantai 14. joulukuuta 2009




Lapsuuteni Joulu


Olen viime aikoina miettinyt omaa lapsuuteni joulua. Millainen se oli ja millaisia muistoja minulla siitä on.

Aattona aamu alkoi äidin tekemällä riisipuurolla. Taisi olla päivän koho kohta lahjojen lisäksi. Puuron jälkeen olikin vuorossa kuusen koristelu. Isäni oli edellisenä iltana hakenut kuusen sulamaan. Samalla kun koristelimme kuusta katsoimme joulupukin kuumaalinjaa. Se oli hauska ohjelma. Rakastin erityisesti Lumiukko elokuvaa. Vieläkin katson sen elokuvan joka joulu ja aina yhtä liikuttava se on. Kuuseen laitoimme palloja ja nauhoja. Myös omatekemämme pahviset koristeet pääsivät kuusta koristamaan. Minun tekemä koriste on vieläkin kotipuolessa tallessa. Olenkin monena jouluna ajatellut ottaa sen omaan kotiini mutta kun meillä ei kuusta Juhan allergian vuoksi ole on se jäänyt. Päivä siinä meni touhutessa ja ulkoillessa. Sitten söimme joulu ruokaa ennen kuin vanhempani menivät navetta hommiin. Lypsy ajan koitimme jaksaa kärsivällisesti odottaa milloin se pukki oikein tulee. Kun vanhempani tulivat navetalta menimme joulu saunaan. Saunan jälkeen olikin kiva pujahtaa pehmoisiin ja rentoihin vaateisiin. Meillä ei siis pukeuduttu juhlavasti aattona. Ennen pukkia oli joulu laulujen vuoro ja isäni säesti sähköurulla ja luettiin joulu evankeliumi. Isompana kun osasimme jo lukea minä ja veljeni luimme sen vuoro jouluina. Sittenpä se pukki jo tulikin lahjoja tuomaan. Sehän olikin lysteintä. Vanhempana kun minä ja veljeni ei enää uskottu pukkiin tuli pukki kun olimme pikkusiskon kanssa saunassa.. Ja pukilla oli niin kiire että lahjat vain kerkesi jättämään;) Ilta menekin sitten uusia lahjoja ihastellessa ja leluilla leikkiessä. Nukkumaan aikaisin että seuraava päivänä jaksetaan nousta joulu kirkkoon. Joulukirkko oli parhaita joulu muitojani lapsuudestani. Aikuis- iällä se on harmikseni jäänyt. Joulu päivä vietettiin rauhallisissa merkeissä. saatoimme käydä mummini ja ukkini luona mutta muuten olimme kotona. Muutamia rakkaita joulu esineitä. Enkelikynttilä oli yksi suuri suosikkini ja jaksoin ihailla enkeleiden lentoa vaikka kuinka kauan. Samoin se kaunis kilkutus joka enkelikellosta kuului oli huumaava ♥ Äidilläni oli myös ihana valkoinen enkeli joka oli rukoilevassa asennossa. Siinä ei pystynyt kynttilää oikein polttamaan kun oli muovia mutta se oli muuten vain koristeena ja nätti.

Tässä siis jotain mitä muistan omista jouluistani. Onhan se maalla vähän erilaisempaa joulun vietto kuin täällä kaupungissa mutta sama lämmin tunnelma niissä kauitenkin on.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kauniin kuullosta lapsuutesi joulumuistelmat maalla.
Luin tämän erittäin mielelläni,
Taika.

Sinulle on tunnustus ja haaste Snow angel blogissani.

Se oli minusta aika vaikea tehtävä,koska on englanninkielellä.
Mutta lukisin mielelläni sinun vastauksiasi.Voit toki myös ottaa vain tunnustuskuvankin jos haluat.
On kiva oppia tuntemaan sinua täällä♥

Hauskaa viikon alkua!
Pakkasta on aikalailla.
ais olla mittarissa n.-14c täällä.

Kirsti kirjoitti...

Taika sinulla on ihania lapsuusmuistoja joulusta,ja kaunis kuva sulosesta tytöstä. Oli mukava lukea muistojasi lapsuuden jouluistasi.
Mieheni asui myös maalla,jossa heillä oli lehmiä,lampaita ja monia eläimiä.
Maaseudulla minäkin asuin lapsena,mutta meillä oli vain kissoja ja koiria.
Blogissasi on kiva vierailla.