Joulu tuli ja taas meni. Ihmeen nopeasti se aattopäivä aina menee! Aamulla mentiin Juhan porukoille. Neiti oli jo siellä valmiina mummin kanssa tekemässä lihapiirakkaa. Vaari haki edellisenä päivänä neidin kaveriksin kinkun paistoon yms. Poju ei halunnut mennä mukaan. Mummin tekemä lihapiirakka on ehdottomasti joulun koho kohta! Piirakan syönnin jälkeen isommat lapset jäi alakertaan mummin kanssa katsomaan ohjelmia ja me Juhan kanssa veimme Aatun pikku päikkäreille. samalla otetiin itsekin pienet unet ;)
Kun oltiin saatu vähän nukuttua mentiin ulos vähän ulkoilemaan ja katsomaan näkyisikö joulupukkia. Kyllähän siellä joulupukki liikkui ja oli menossa kahteenn kotiin. Lapset siinä arvuuttelivat ehtisikö se pukki meillekin. Puistossa käytiin laskemassa vähän mäkeä ja sitten piti jo lähteä takasin päin kun alkoi jo niin palelemaan. Sillä aikaa mummi olikin laittanut saunan päälle joten päästiin lämpimään saunaan lämmittelemään. Saunan jälkeen meillä on tapana syödä joulu ateria ja sinne pitää laittaa sitten siistit vaatteet päälle. Ekaksi kuvaa pojista.
Aatu tukka pystyssä =)
Mummi oli neidin kanssa järkännyt yllätyksen. Neidillä on mummin vanha hame ja liivi. Mummi oli ommellut vielä alushameen ja ostanut ihanan paidan. Kyllä oli nätti tyttö
Sillä aikaa kun olimme olleet saunassa olikin "pukki" tuonut lahjoja olohuoneeseen. "Pukilla" vain oli niin kiire ettei ollut ehinty jäädä pitemmäksi aikaan.Kyllähän lapset söi sellasella vauhilla kun lupasimme että lahjat saa avata kun kaikki on syöneet ;)
Olihan noita lahjoja tullutkin paljon. Noinkohan ne lapset oli kilttejä ;)
Aatu sai yhden ison paketin jossa oli plaston traktori ja peäkärry. Ei sitten muuta tehnytkään kun ajeli loppu illan sillä =)
Kaikki lapset kilpaa paketteja kantoi.
Loppu ilta meni lahjoja ihastelessa ja leikkiessä uusilla leluilla. Jäätiin mummille ja vaarille vielä yöksi niin ei tarvinnyt illasta kotiin mennä lahjakasan kanssa.
Joulu meni ihanasti, mutta nopeasti. Tähän loppuun vielä yhteis kuva kaikista lapsista. Ihanaa Tapania kaikille!
2 kommenttia:
Moikka Taika,
Teillä oli ihanan kuulonen joulu.
Siittä oli hauska lukea.Ja tuli
tosi hyviä kuvia lapsista.
Näyttävät niin söpöiltä=)
Me ollaan tänään lähdössä Nokialle.
Siä odottaa viä pakettejakin:)
Oltiin kaksi edellistä päivää tosiaankin Janin vanhempien luona kylässä ja paljon saatiin syödä.Nam.
Mukavaa Tapania!Hih.
Ihana oikea joulutarina♥
Tuli minullekin kotoisan joulun tunnelma.
Hyvää tapaninpäivää!
Lähetä kommentti