maanantai 25. kesäkuuta 2012

Pikaisest kuulumiset ja hyvät uutiset..

Heippa vaan täältä harmauden keskeltä. Tultiin tänään käymään Oulussa kun minulla oli työhaastattelu. Kerron sitten siitä vähän myöhemmin. 

Juhannus meni leppoisasti mökillä. Onneksi ei pahemmin satanut vaikka ei lämmintäkään kovin ollut. Touhuttiin lasten kanssa ulkona ja pelattiin pelejä. Käytiin kalassa ja katsomassa lintuja.Meillä Juhannuksena juhlitiinkin nimipäiväsankareita kahtena päivänä. Ja pitihän sitä kakkuakin tehdä.

Neiti sai toimia koristelijana. ja oli niin hyvää kakakkua =D

Mökille miehet rakensi emännille ja lapsille kasvihuoneen, tai kasvilavakohan tuo nyt olisi. Okein kiva siitä tuli.
 Aatu vie Retiisin alkuja =P




Nyt siellä kasvaa tomaattia ja kurkkua ja vähän yrttejäkin.

Tänään siis kävin työhaastatelussa. Yhteen toiseen paikkaan kävin enmmin mutta siihen otettiinkin joku toinen. Oli oikein mukavia ihmisiä haastattelemassa. Ja yhtäkkiä ne vaan tuumasi että kyllä me taidetaan sut ottaa meille töihin. Oli kyllä niin kova yllätys että hyvä etten penkistä pudonnut =D Työt alkaa 1.8 ja olen kouluaisten kerho-ohjaaja. Tai apusellainen. meitä on siis 2 ohjaajaa ja koulaisten iltapäiväkerhoon keksitään lapsille ohjelmaan. Hiukan tietenkin jännittää millainen se työ on ja onko työkaveri mukava mutta toivottavasti kaikki sujuisi hyvin. =D

Tälläisiä kuulumisia ja terveisiä täältä.
Voikaa hyvin ja ihanaa viikkoa kaikille
-Taika-
 

8 kommenttia:

Onnellinen Koti kirjoitti...

Oi, tosi kivalta kuulostaa syksyllä alkava duuni :) Onnittelut!

Maija kirjoitti...

Onnea duunipaikasta. lastenkanssa on varmasti mukavaa töissäkin.

Hanna kirjoitti...

ONNEA! :)

Marru kirjoitti...

Onnittelut uudesta työstä!

Suffeli kuvailee kirjoitti...

ONNEA UUDESTA TYÖPAIKASTA! ilttis ohjaajana on kivaa ;) rentoa meininkiä lasten kanssa,läksyjen tekoa askartelua ja oleskelua ;) mukavaa viikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea minunkin puolestani ja hyvää viikonloppua :)

_________________________
I added cool smileys to this message... if you don't see them go to: http://s.exps.me

Kikka kirjoitti...

Onnea uudesta työpaikasta!!

Uskon kanssa että mukavaan työhön pääsit :)

Keltaisen talon joulunodotusta kirjoitti...

Hurjan paljon onnea työpaikan saamisen johdosta!!! :)