maanantai 20. joulukuuta 2010

Lapsuuteni Joulu

'Lapsuuteni Joulu

Olen viime aikoina miettinyt omaa lapsuuteni joulua. Millainen se oli ja millaisia muistoja minulla siitä on.

Aattona aamu alkoi äidin tekemällä riisipuurolla. Taisi olla päivän koho kohta lahjojen lisäksi. Puuron jälkeen olikin vuorossa kuusen koristelu. Isäni oli edellisenä iltana hakenut kuusen sulamaan. Samalla kun koristelimme kuusta katsoimme joulupukin kuumaalinjaa. Se oli hauska ohjelma. Rakastin erityisesti Lumiukko elokuvaa. Vieläkin katson sen elokuvan joka joulu ja aina yhtä liikuttava se on. Kuuseen laitoimme palloja ja nauhoja. Myös omatekemämme pahviset koristeet pääsivät kuusta koristamaan. Minun tekemä koriste on vieläkin kotipuolessa tallessa. Olenkin monena jouluna ajatellut ottaa sen omaan kotiini mutta kun meillä ei kuusta Juhan allergian vuoksi ole on se jäänyt. Päivä siinä meni touhutessa ja ulkoillessa. Sitten söimme joulu ruokaa ennen kuin vanhempani menivät navetta hommiin. Lypsy ajan koitimme jaksaa kärsivällisesti odottaa milloin se pukki oikein tulee. Isompana sitten etsimme niitä lahjoja etukäteen piilosta että saatiin vähän laskea kuinka paljon lahjoja oli tulossa. Malttamattomia, mekö =D Kun vanhempani tulivat navetalta menimme joulusaunaan. Saunan jälkeen olikin kiva pujahtaa pehmoisiin ja rentoihin vaateisiin. Meillä ei siis pukeuduttu juhlavasti aattona. Ennen pukkia oli joulu laulujen vuoro ja isäni säesti sähköurulla ja luettiin joulu evankeliumi. Isompana kun osasimme jo lukea minä ja veljeni luimme sen vuoro jouluina. Sittenpä se pukki jo tulikin lahjoja tuomaan. Sehän olikin lysteintä. Vanhempana kun minä ja veljeni ei enää uskottu pukkiin tuli pukki kun olimme pikkusiskon kanssa saunassa.. Ja pukilla oli niin kiire että lahjat vain kerkesi jättämään;) Ilta menekin sitten uusia lahjoja ihastellessa ja leluilla leikkiessä. Nukkumaan aikaisin että seuraava päivänä jaksetaan nousta joulu kirkkoon. Joulukirkko oli parhaita joulu muistojani lapsuudestani. Aikuis- iällä se on harmikseni jäänyt. Joulu päivä vietettiin rauhallisissa merkeissä. saatoimme käydä mummini ja ukkini luona mutta muuten olimme kotona. Muutamia rakkaita joulu esineitä. Enkelikello oli yksi suuri suosikkini ja jaksoin ihailla enkeleiden lentoa vaikka kuinka kauan. Samoin se kaunis kilkutus joka enkelikellosta kuului oli huumaava Äidilläni oli myös ihana valkoinen enkeli joka oli rukoilevassa asennossa. Siinä ei pystynyt kynttilää oikein polttamaan kun oli muovia mutta se oli muuten vain koristeena ja nätti.

Tässtä pääsee luontevasti meidän perheen joulun viettoon. Vietämme joulun Juhan vanhempien luona. Luontevaa olla siellä kun lähekkäin asutaan ja turhaa se kahteen kotiin samoja ruoka-aineita ostaa. Yleensä mennään aamupäivällä sinne ja saadaan ensiksi maistaa Anopin tekemään jauhenlihapiirakka. Ai että se on hyvää!! Sitä kyllä odotetaan koko vuosi että pääsee syömään=D Mitään sen kummempaa ohkelmaa meillä ei päivälle ole. Lasten ehdoilla mennään. Ehdoton on tietysti Lumiukko elokuva! Se pitää lasten kanssa katsoa. Iltapäivällä menemme haudoille jos ilma on hyvä tai sitten sytytämme kynttilän omalle pihalle rakkaita muistamaan. Saunaan ja sen jälkeen jouluruoka. Meillä on nyt tullut tavaksi pukeutua jouluaterialle parempiin vaateisiin. Nätteihin mutta mukaviin =D Kun ollaan syöty pukki on tuonut lahjat piiloon ja lapset etsii niitä innoissaan piilosta. Sitten on vuorossa lahjojen jakaminen. Ja tietty se avaaminen. Siinä sitten se meneekin ilta lahjoja ihastellessa ja roskia kerätessä. Monena jouluna olemme jääneet nukkumaan anoppilaan ja aamulla syömme Riisipuuron sekametelisopan kanssa


2 kommenttia:

Peikkotyttö Hanna kirjoitti...

Ihanan kuuloiset nämä molemmat joulut. ♥

Katariina kirjoitti...

Ihania lapsuuden joulu muistoja :)
Myöskin nykyinen joulu suunnitelmanne kuullostaa mukavalta!Kiitos kun pistit näistä jutut tänne iloksemme.

Mä muistan lapsuudesta kuinka ihana oli käydä jouluna enkeli kirkossa.Harmi kun se on nytten jäänyt.Mekin aina lauletaan jouluna.Mahtavaa kun aatto on jo kolmen yön päästä:-)

Iloa ja halauksia ja hauskaa joulua sinulle Taika ja koko perheellesi♥