Ei se tainnut kevät vielä tulla. kaukana siitä. Täällä lunta tulla pyryttää taivaan täydeltä. On jo vissiin tullut jotain 10 cm. No vanha kansahan sanoo että uusi lumi on vanhan turma joten toivotaan että näin tämäkin lumi tästä alkaisi sulamaan ja saisimme pian nauttia paljaasta maasta ja asvaltista.
Eilinen päivä meni taas nopeasti. Kävin tuossa lähellä olevalla kirpputoritapahtumassa, ihmiset sai mennä itse tavaroitaan myymään. Pieni oli saldo tänä vuonna mitä sain ostettua. mut eihän aina vaan satu löytämään sitä mitä tarttee. Mukavasti kuitenkin oli ihmisiä ja kauppakin taisi käydä. Kyllähän tuolla oisi itselläkin iso pino lasten vaateita joista pitäisi päästä eroon. kun vaan saisi aikaseksi laittaa ne pois. Sen jälkeen haimme lapset hoidosta. Kumma aina kun lapset on yökylässä niin siltikään me Juhan kanssa ei paljoa ehditä mitään yhdessä tekemään. Olihan meillä Aatukin kotona. Saatiin me yksi elokuva katsottua lauantaina. Nykyään kun me ollaan niin väsyneitä ettei jaksa kauaa illalla valvoa. Oisi sekin ees kivaa kun jaksaisi valvoa ja saisi rauhassa katsoa jotain ohjelmaa Juhan kainalossa. Mutta kun uni tulee silmään niin parempi se mennä sitten nukkumaan ;)
Tämään kun on näin kurja ilma niin ei varmaan ulkonakaan paljon jaksa touhuta. Pitää siis koittaa keskittyä huushollin siivoamiseen.
Mukavaa maanantaita ja uutta viikkoa kaikille!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti