Heippati vaan kaikille. Täällä ollaan edelleen ilman konetta. Koneeen kanssa ollut ongelmia ja se lähti nyt jonnekin huitsin nevadaan korjatavaksi, tiedä nyt milloin takasin sitten saadaan =/ Jos nyt jonkun ajan päästä kuitenkin.
Aika mennyt nopeesti. Ollaan oltu mökillä pari viikkoa. Neiti on aloittanut esikoulun ja on niin tykästynyt siihen että. Innollla joka päivä menossa ja hyvä kun äidille heippoja sanotaan =) Äidin mieltä kyllä lämmitää että neiti noinkin reipaasti eskariin suhtautui. Pojat sitten joutuu keskenään sen neljä tuntia nahistelemaan ;) Pojun kerhokin nyt harmiksi jouti remontin takia parin kilometrin päähän ja voi olla ettei me nyt aleta sinne sitä kuskaamaan. Onneksi tuossa lähellä olisi perhekahvia/kerho jossa voisi poikien kanssa ruveta käymään. Aatukin alkaa jo olemaan sen verran iso että toisten lasten seurakin voisi olla hyväksi.
Aatukin on kasvanut kovasti ja oppinut uusia sanoja. Se tärkein taitaa olla edelleen se äiti sitä kyllä huudellaan jos äiti hukassa on. Myös siskon nimeä Aatu jo opettelee, isikin tulee ja ou nou ja anna kun jotain haluaa. Kovasti siis kehitystä on tapahtunut. Joka paikaan myös tahtoo kiipeillä ja omaatahtoa alkaa löytymään ja isosiskon ja isoveljen kassa osataan jo kovastikkin nahsitella ja puolia pitää.
Koko poppoolta kaikille ihanaa syksyä. Toivottavasti ette mua ihan kokonaan unohda vaikka en ihan heti koneelle pääsekkään =)
1 kommentti:
Odottele vain rauhassa konetta ja nautiskele arjen mukavista puolista.
Oli kiva kuulla perheesi kuulumisia:)
Lähetä kommentti