tiistai 30. kesäkuuta 2009

Kotona ollaan!

Tultiin jo Sunnuntaina kotiin mutta on ollut niin kiirus etten ole vielä koneelle ehtinyt ja kaikkeja kassejaankaan vielä purkanut ;) Hyvin alkoi meidän kotiin tulo kun neiti heti illan suussa sai jalkansa nyrjäytettyä ulkona leikkiessä. Katsottiin ettei murtumaan ole ja kylmällä hoidettiin ja yöksi side. Maanantai aamuna kuitenkin jalka oli niin pahasti turvoksissa että lääkärille oli parempi mennä näyttämään. Ja olihan sekin melkoinen reissu. 11-17 asti saatiin sillä reisulla olla. Joten oli kyllä aika raskasta oottelua. Neiti oli tosi reipas. Jalasta otetiin kuvat, kuvissa näkyi ihan pikkuinen luun siru. Kipsausta ei onneksi tarvittu. Liimaside laitettiin ja nyt neiti yhdellä jalalla hyppii. Tosin pitenpiä matkoja pitää kantaa. kainalosauvoja tarjotiin mutta ei meidän neiti niitä huolinut =) Muutaman päivän voi jalka olla kipee, toivottavasti pian paranee kokonaan.

Reissu meni ihan hyvin. Käytiin lasten kanssa monessa paikassa. Laittelen niistä kuvia sitten vähän myöhemmin kun on enenmmän aikaa. Käytiin eläinpauistossa ja suomen koirkeimpaa koskea katsomassa. Hui tuli meinaan korkean paikan kammo kun alas katsoi. Iiks. Lapset tykkäsi kovasti olla ja touhuta. Itsellä nyt toi reissuaminen on nukkumisen kannalta aina huonoa. Sen kun sais ton oman sängyn mukaan niin hyvin menisi =)

Mukavaa ja lämmintä viikkoa kaikille!!

Ei kommentteja: