keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Enkelit varjelee...

Täällä Syysloma ei ole mennyt niin kauhen hyvin kun suunniteltiin. Itse asiassa sattui ja tapahtui melkoisen vakavia asioita mutta onneksi Enkelit taisi olla meillä matkassa.

Eilen normaalia siivous päivää harrastin. Tarkotus oli että keskiviikko-torstaina lähdettäisiin reisuun käymään mun kotipuolessa.
Siivoaminen jäi äkkiä kun huomasin että Juha oli saanut jonkun kauhean kohtauksen ja äkkiä siinä piti ambulanssia ruveta soittamaan. Onneksi ambulanssi tuli nopeasti ja kohatuskin jo vähän helpotti. Mutta mies oli vielä sen verran tokkurassa että  ambulanssi miehet vei juhan päivystykseen.
Päivystykseen meni juhan porukat mukaan minä jäin kotiin lasten kanssa.
Selvisi se syykin kohtaukseen osittain. Juhan Natrium ja kalium arvot oli jotain syystä niin rajusti mennyt alas että jonkin lainnen shokki tila oli tullut josta kohatus johtui. Onneksi pääsi ajoissa sairaalaan ja saa nyt siellä tarvittavaa hoitoa. 
Itsellä kyllä kävi jo pahimmatkin pelot mielessä. Tänään kävin katsomassa kuinka juha voi ja parempaan suuntaan oli onneksi jo menossa mutta varmasti joutuu olla tarkailtavana vielä parikin päivää ennekuin pääsee kotiin. Ja tutkivat syyn sille miksi ne arvot noin äkiksti laskivat. Sitä ei vielä täyttä selvyyttä saatu.

Lapia en vielä ottanut mukaan kun juha oli teholla mutta mun käynnin aikana pääsi jo toiselle osastolle niin voi sinne huomenna lastenkin kanssa menää käymään!

Siinä mielessä oli meillä onni että oltiin kotona ja minä paikalla. Sai avun heti. Jos oisi ollut autoa ajamassa tai jossain muualla niin kuka tietää mitä olisi voinut tapahtua. Enkelin varjelusta täytyi olla mukana että kävi kuitenkin loppujen lopuksi hyvin.

-Taika-      

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Lomalla!

Meilläkin alkoi Syysloma! Viikko vapaata. Ihanaa. Yhdessä oloa lasten kanssa. Reisujakin varmaan tehdään kun ehditään. Ensimmäiset pakkas aamut jo koettu. Talvi hiipii pikku hiljaa. Nopeasti tämä syksy on kyllä mennyt!

Minäkin olen hurahtanut tähän.. 
Ihania kuvia ja inspiraatioita. Kiva katsella ja sekä hyviä ideoita! Suosittelen kovasti!

Eilen kävin taas Partylite kutsuilla. Tälläisen ihanuuden tilasin. Onhan kaikkea ihanaa taas tullut kuvastoon. Harmi vain kun tuotteet vaihtuu niin nopeasti ettei kaikkia ihania ehdi edes tilata =D


Ja lisää ihania kynttilä kuvia mun omalta Printerest sivuilta



Ihanaa viikonloppua!

lauantai 13. lokakuuta 2012

Onnen Päivä,,

Otsikko viittaa musiikkiin jota samalla kuuntelen, mutta on tänään ollut ihan mukava päivä. Aamulla kävin työkaverin kanssa kahvilla kahvilassa ja rupateltiin. Olipa mukavaa nähdä työajan ulkopuolella. Meistä on tullut todella hyvät kaverti. Nähdään varmaan paljonkin töiden ulkopuolella jatkossakin =D
Kävin samalla kirjakaupassa kiertelemässä mitä pukinkontiin voisi hankkia, vielä en mitään ostanut.

Perjantaina kävin sitten vihdoin ja viimein parturissa. Ja tukkaa kyllä lähti paljon. Itseä vähän ilalla hirvitti. Mutta kyllähän on kevyt olo kun on lyhyt tukka. Tykkään oikein paljon uudesta tyylistä.
 Tällänen siitä sitten tuli. Mitäs tykkäätte ;)

Mukavaa Launatai iltaa kaikille
-Taika

maanantai 8. lokakuuta 2012

Löytyöjä lähi kaupasta..

Tiistai huomenet rakkaat lukiat. Sateinen ja harmaa aamu. Saa nähdä kastuuko sitä taas tänäänkin.
Eilen oli Aatun eka tarhassa olo päivä. Oli kuulema mennyt ihan hyvin. Syönyt ja nukkunut päiväunetkin.
Eli ekapäivä meni mukavasti. Äidillä se vaan sydämestä otti kun jo pieninkin lapsista on niin iso jo!

No muihin asioihin. Meidän lähikauppa on kiva kauppa. Sieltä kun löytyy kaikkea kivaa ja ihan edulliseen hintaankin vielä. Muutama juttu on tullut taas ostettua.

Tämän syys kukan ostin. Ja ihastuin heti. Harmi vaan kun kukka ei enää näin hyvässä kunnossa ole. Mutta kaunis kuitenkin.

Tämän kun näin niin oli pakko ostaa. Hintakaan ei päätä huimannut. Tykkään tästä lyhdystä niin paljon! Vähän hämärä kuva mutta siis valkoinen rottinkinen lyhty.


Ihanaa viikkoa kaikille!
-Taika-


tiistai 2. lokakuuta 2012

Lokakuussa ollaan..

Heissuli vei.
On taas tovi vierähtänyt eikä ole ehtinyt päivittämään tänne kuulumisia. Päivät menee niin nopeasti ja iltaisin on aika rätti poikki olo että ei paljon tietokonettakaan aina jaksa avata ;)
Eli normi arkea. Aatulle saatiin nyt hoitopaikkakin viimein, valitettavasti ei läheltä meitä. Mut on kuitenkin mun työmatkan varella. Sinne päästään huomenna tutustumaan. Aatu vaan tuumasi ettei tiedä kenenkään lapsen nimeä. Sannoin että äkkiäkös sieltä kavereita löytyy. Ja niin varmasti löytyykin.



Tässä muutamia sekakaisia kuvia kun ei muuta ollut.
Ihanaa viikkoa!
-Taika-