torstai 29. huhtikuuta 2010

Aatu 2 vuotta!

Niin se aika kulkee ja pikkuisemmenkin on jo iso miehen alku. Kuinka voikin aika mennä näin nopeasti?? vastahan eilen Aatu oli pieni vauva, vastahan eilen se oppi kävelemään. Nyt 2- vuotias on jo niin isoa ja uhmaa löytyy välillä vaikka muille jakaa. No nuorimmaisen kuuluu vissiin olla vähän rajumpi että pärjää noille isommille ♥

Kovasti Aatu on kehittynyt. Juttua tulee koko ajan. uusia sanoja myös. Ensiviikolla on sitten neuvola niin näkee pikku herran kokoja. Kun ei äitikään tiedä kuinka iso poika sitä jo ollaan.

Tässä muutamia kuvia Aatusta pienenä

Isosiskonsylissä sairaalassa

sain nimekseni Aatu

Mökillä oli mukavaa riippukeinussa kölliä

Koko katras lastenohjelmien parissa

Ujopiimä ;)


Aatu viime kesänä

Aatu tykkää autoista ♥

Sunnuntaina sitten juhlitaan Aatua sukulaisten kanssa!

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Valokuvatorstai: Kevät!

Tällä kertaa valokuvatorstain haasteena oli kevät ja kesä. Rakastan kevättä ja kesää yli kaikein. Ehkä kaunen kevään merkki on omenapuu täydessä kukassa. Se on vain niin kaunis.

Kuva äitini omenapuusta viime keväänä!

Lisää haasteita löytyy taas täällä

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Aarinko paistaa ja vettä sattaa...

Kesästä vaan ei oo tietoakaan eikä liiemmin siitä auringostakaan. Kylmää kyytiä oli kun kävin aamulla pyöräilemässä. Voi hurja kun loppu viikolla on jo vappu. Ei mahda ilma lämmetä siihen mitä kaksi viimeisintä vappua on ollut. 2 vuotta sitten vappuna oli ihan helle kun Aatun kanssa laitokselta tultiin ja viime vuonnakin oli varsin lämmin vappu. Mutta nyt ei taida tulla niin lämmin. Mutta paistaisi ees aurinko eikä sataisi räntää niin kuin nyt. Perjantaina pikku Aatu herralle tosiaan ikää tulee 2-vuotta. Juhlitaan viikonloppuna sitten omalla porukalla. Kunhan eka sieltä mökiltä kotiutuuvat. Oudon on ollut hiljasta. Mutta ei tuo oo haitannut. ;)

Oli tarkotus että oltaisiin neidin kanssa menty pyörillä iltapäivällä mummille tekemään ruoka kun tulee töistä mutta sen verta huono ilma että ei mahdeta mennä tänään. Jos huomenna sitten joparemmat ilmat. Mummilaan on matkaa 5 kilsaa joten eiköhän neiti jaksa polkea kun hissukseen poljetaan. Eskarissa neidillä on perjantaina naamiaiset ja nyt kuumeisesti mietitään sinne asua. Saas nähdä mithin päätöseen se meidän prinsessa tulee =D Ihania nuo naamiasiset. Harmi vaan kun Juha vei kameran mukanaan niin ei oo nyt sitten kameraa ollenkaan eikä saa neidistä kuvaa.

Jahas. Hommat kutsuu.. Ei passaa liian kauna koneella istua ;)

Kaikille mukavaa viikkoa


sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Niin kaunis on hiljaisuus...

Kaija Koo laulaa hiljaisuudesta. Kaunis laulu.


Syy miksi tätä laulua nyt kuuntelen on se että pitkästä pitkästä aikaa saan kuunnella hiljasuutta. Suurperheessä hiljasista hetkistä juuri koskaan saa nauttia. Nyt minulla on siihen tilaisuus. Juha lähti pojun ja Aatun kanssa vaarin kaveriksi mökille. Hiukan äitiä jännittää kuinka se Aatu ilman äitiä menee miesten kanssa. Neiti jäi äidin kaveriksi. Mukavasti on tämä iltapäivä mennyt =D Ja päivsin saa äiti olla ihan itsekseen kun neiti on eskarissa. No ei taida äitillä tekemisen puutetta olla. Mutta ihanaa kun saa rauhassa olla eikä kukaan ole jaloissa pyörimässä. Yksinäisyys on ihanaa ja sitä nauttii jos joskus saa olla just niinkuin haluaa ekä tarvitse toisia huomioida. Se taas ei tarkoita ettei rakastaisi perhettään. Kyllä rakastan. ja en kauan erossa rakkaistanikaan halua olla. Ensimmäinen yö varmaan menee ihmetelessä kun ei Aatun itkua kuulu. Mutta eiköhän äiti totu ja saa nukkua jo seuraavana yönä hyvin ;)


Ihana päivä tänään kun aurinkoi paistoi. Kesää kohti kuljetaan.


Ihanaa viikkoa kaikille♥

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Reissuun..

Olemme taas tällä viikolla reissussa joten pientä taukoilua blogissa. Ihana ilma ollut tänään ulkona♥ Käytiin pojun kanssa tänään pyöreilemässä. Oisiko 5 kilsaa poju pyöräillyt. Aatu sai kyydin pyöränkärryssä ja oli niin mellevää että ;)


Ihanaa viikkoa kaikille. Ja muistakaa osallistua arvontaan


tiistai 13. huhtikuuta 2010

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Oltiin mökillä

Käväistiin pitkästä aikaa mökillä. Pidettiin vähän pidennetty viikonloppu ja neidille otettiin eskarista vapaata. Oli oikein mukavaa. Vaikkakin aika märkäähän siellä oli. Lapsilla oli lystiä kun sai lumessa melskata. Seuraavan kerran kun mökille mennään onkin varmaan jo kaikki lumet sulanut. Ja onkin kivempi olla kun ei tarte pelätä että vaatteet kastuu. Tässä jotain kuvia reisustamme.



Lunta oli aika reilusti vielä. Oisiko jotain puoli metriä vielä. Mutta kovasti se suli meidänkin olon aikana joka päivä.



Tälläistä pikku puuhastelua. Eli lumen lunotia piti harrastaa. Autolle paikkaa.. hih..



Jotain neiti rakenteli löytämistään puu palasita. Mökillä sitä keksii leluja vaikka mistä ;)


Aatu taas omiaan touhuaa niinkuin yleensä



Lumihevonen. Neidin käsialaa



Ulkona oli mukavaa syödä. maistui oikein makealle.. Ainakin Aatun ilmeestä päätellen ;)



Tässä muutamia kuvia. Nyt taas arki alkanut ja pyykki kone laulaa.. Sitä pyykkiä tuntuu tulevan ihan älyttömästi aina reisussa.. huh..


Ihana aurinkoinen päivä.

torstai 1. huhtikuuta 2010

helppo Rahkapiirakka

Löysin aivan mukavan ohjeen jota ajattelin pääsiäisenä hyödyntää. Alkuperäisessä ohjeeseen tuli mustikoita mutta halusin vähän raikaampaa ja laitoin ananasrenkaita. Hyvää tuli ja kaiken lisäksi kevyttä piirakkaa että huoletta voi syödä palan tai kaksi. Ei ole paljon kaloreita tässä piirakassa :) Ja vaihtelua saa kun vaihtaa marjoaja tai hedelmiä =D





Marjainen rahkapiirakka


Valmistusaineet 8:lle

Pohja

250 g maitorahkaa

1 kpl kananmuna

2 tl leivinjauhetta

1 dl grahamjauhoja

1 dl vehnäjauhoja

0.5 dl sokeria


Täyte

8 g hermesetas-makeutusjauhetta

250 g maitorahkaa

2 kpl kananmunaa

1 tl vaniljasokeria


Päälle

100 g mustikoita


Voiteluun

1 rkl rypsiöljyä


Valmistusohjeet

Sekoita rahka ja kananmunat keskenään. Lisää joukkoon sokeri ja sekoita.

Sekoita vehnä-ja grahamjauhoihin leivinjahe ja lisää ne taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi massaksi. Voitele vuoka öljyllä ja levitä taikina vuokaan. Nosta taikinaa myös vuoan reunoille. Laita marjat keskelle taikinaa.

Sekoita vielä maitorahka ja muna keskenään ja lisää joukkoon hiukan makeutusainetta ja vanillinisokeria. Peitä marjat rahkaseoksella. Paista 175 asteisessa uunissa noin 45 min.







Hyvää Pääsiästä!

Tässä meidän kodista vähän Pääsiäisen tunnelmaa.



Olohuoneessa Narsissi ja virvonvarvon oksat. Laitoin muutaman vanhan maalatun munan oksiin. Pitää vain varoa kun ovat niin hauraita että menee herkästi rikki.



Neiti askateli eskarissa ihanan kanan jossa on pääsiäisruohoa




Keittiönpöydälle laitoin narsissit lasimaljakkoon ja peitin sivut valkoisella kivimurskalla. Kivan näköinen minusta. Jätin vain pussin paikoilleen kun laitoin kivet ja sitten leikasin ylimääräisen osan niin ei jäänyt töttöttämään pahasti. Nyt saa sitten kasvin pois ja kivet säästyy seuraavaan kertaan. Yhdet isommat kivet Juha nakkasi vahingossa pois. ja jäi hirveesti harmittamaan.



Eteiseenkin laitoin yhden narsissin. Tämä odottaa ulospääsyä kunhan saadaan tuo terassi kuntoon.



Vielä tähän lopuksi aivan ihana lahja jonka sain Pojulta. Äidin sydän suli. Poju omilla rahoillaan osti äidille tämmöisen ♥



valoruusu joka vaihtaa väriä. Aivan ihana!



Oikein ihanaa Pääsiästä kaikille!